Markku Jahnukainen,
Erityispedagogiikan professori, Helsingin yliopisto, markku.jahnukainen@helsinki.fi
Yksi nykyisen hallituksen keskeisistä koulutuspoliittisista hankkeista on oppimisen tuen ja erityisopetuksen uudistaminen. Uudistus on jäänyt osittain pirstaleiseksi, sillä oppimisen tukea ei ole tarkasteltu yhtenäisenä kokonaisuutena. Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistelua hoidetaan eri yksiköissä, eikä eri toimenpiteiden välistä koordinaatiota ole riittävästi.
Esi- ja perusopetuksessa kehittämisen painopiste on nyt vuonna 2011 aloitetun kolmiportaisen tuen mallin uudistuksessa. Hallitus on halunnut oppimisen tuen tasojen – yleisen, tehostetun ja erityisen tuen – poistamista ja siirtymistä ryhmämuotoiseen ja oppilaskohtaiseen tukeen syksyllä 2025.
Muutos hämmentää: varhaiskasvatuksessa otettiin käyttöön kolmiportainen tuki syksyllä 2022, ja nyt se poistuukin esi- ja perusopetuksesta.
Esi- ja perusopetuksessa ryhmämuotoinen tuki vastaa tulevaisuudessa pitkälti perinteistä tukiopetusta. Oppilaskohtainen tuki sisältää erityisopetusta yleisopetuksen yhteydessä tai pienryhmässä. Lukion opetussuunnitelmaan on kirjattu tukiopetus ja erityisopetus, ja lukion erityisopetus perustuu oppilaan peruskoulussa saamaan erityiseen tukeen. Ammatillisessa koulutuksessa puhutaan erityisestä tuesta ja vaativasta erityisestä tuesta.
Käsitteet vaihtelevat eri kouluasteilla. Vaikka lainmuutoksilla on haluttu selkeyttää ja yhtenäistää käsitteitä sekä vähentää opettajien hallinnollista työtä, opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole vielä onnistunut luomaan johdonmukaisuutta eri kouluasteiden välille.
Kolmiportaista tukea on kritisoitu tehostetun tuen määritelmän epämääräisyydestä ja tuen vaihtelevasta soveltamisesta kuntien välillä. Ei tiedetä, millä perusteilla tehostettua tukea myönnetään ja millaista käytännön tukea oppilaat oikeasti saavat.
Vuoden 2010 jälkeen ei ole kerätty valtakunnallista tilastotietoa siitä, millä perusteilla oppilaat saavat oppimisen tukea. Valtiontalouden tarkastusvirastokin on kiinnittänyt asiaan huomiota erityisopetuksesta tekemässään tarkastusraportissa.
Opetushallituksessa koulutuksen tilastointi on yleisesti parantunut, mutta erityisopetuksen osalta tiedonkeruussa on yhä vakavia puutteita. Tarvittaisiin kattavaa tietoa etenkin siitä, millaisia oppilaita kolmiportaisen tuen piiriin tällä hetkellä kuuluu.
Laajaa erityisopetukseen liittyvää täydennyskoulutusta järjestettiin edellisen kerran vuosina 2009–2010, kun kolmiportainen tuki tuotiin kuntiin. Pari vuotta koulutusten jälkeen tehtyjen valtakunnallisten selvitysten mukaan opettajat olivat tyytyväisiä oppimisen tuen tasoihin ja osasivat soveltaa niitä työssään.
Tuon jälkeen opettajien täydennyskoulutusta ei ole juuri järjestetty. Se näkyi valtioneuvoston kanslian tilaamassa oppimisen tuen selvityksessä vuonna 2018: tyytyväisyys ja hallinnan tunne olivat vähentyneet. Täydennyskoulutuksen tarve oli selvä.
Lainsäädännön uudistuksissa keskitytään liikaa käsitteiden muutokseen sen sijaan, että ratkaistaisiin käytännön ongelmia. Järkevämpää olisi ollut täsmentää nykyisen kolmiportaisen tuen ohjeita ja järjestää valtakunnallista täydennyskoulutusta tuen eri tasojen käyttöön.
Oppimisen tuen uudistamisen ei pitäisi jäädä pintapuoliseksi käsitteiden ja rakenteiden muokkaukseksi. Uudistus olisi pitänyt toteuttaa tiukemmin tutkimuspohjaisesti ja kokonaisvaltaisesti kaikilla kouluasteilla. Koulut, opettajat ja huoltajat tarvitsevat selkeitä toimintaohjeita, eivät uusia käsitteitä tai hallinnollisia rakenteita.
Oppilaiden pitää saada tarvitsemaansa tukea eri ikävaiheissa. Tämä ei onnistu pelkällä lainsäädäntöuudistuksella, vaan tarvitaan selkeitä toimintamalleja, joiden jalkauttamiseen kytketään tutkimuspohjainen vaikutusten seuranta.
Myös opetushenkilöstön jatkuvaa ja laajaa täydennyskoulutusta tarvitaan, jotta kunnat ja koulut voivat tarjota tarkoituksenmukaista oppimisen tukea kaikkialla Suomessa.
Teksti on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-asiantuntijatekstinä.
Comments