Perusopetuksen oppimisen tuen ja erityisopetuksen uudistaminen - Mitä tukimuutos edellyttää opettajankouluttajilta?

Sirpa Eskelä-Haapanen,

yliopistonlehtori, laitosjohtaja, Jyväskylän yliopisto, sirpa.eskela-haapanen@jyu.fi

Tuomo Virtanen,

yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto, tuomo.e.virtanen@jyu.fi

Aiempi kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmä korvataan elokuun alussa 2025 voimaan tulevalla uudella järjestelmällä, joka painottaa ryhmämuotoista ja oppilaskohtaista tukea (OPH2025). Uudistuksen tavoitteena on parantaa oppimistuloksia, selkeyttää nykyistä tukimallia sekä kohdentaa oppimisen ja koulunkäynnin tuki tasa-arvoisesti, tehokkaasti ja mahdollisimman ennakoivasti. Toteutuksen nopea aikataulu edellyttää nopeaa reagointikykyä kaikilta perusopetuksen toimijoilta, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa. Myös opettajankoulutuksen tulee reagoida järjestämällä opettajien täydennyskoulutusta ja uudistamalla opettajankoulutuksen sisältöjä sekä järjestämisen tapaa. 

Uusi tukimalli korostaa oppimisen ja koulunkäynnin ongelmien ennaltaehkäisyä erityisesti ryhmätason tukitoimien avulla. Opettajien täydennyskoulutuksessa keskeistä olisi mielestämme seuraavien osa-alueiden huomioiminen: 

·     Tukijärjestelmän rakenteen avaaminen: Koulutuksen tulee selventää uuden järjestelmän keskeiset käsitteet sekä vertailla kolmiportaisen mallin ja uuden järjestelmän yhtäläisyyksiä ja eroja. Toimivia käytänteitä ei tule purkaa. 

·     Käytännön soveltaminen: Opettajille tulee tarjota selkeitä ohjeita ja materiaaleja tukitoimien toteuttamiseen. Erityisen hyödyllisiä ovat konkreettiset esimerkit ja toimintamallit ryhmämuotoisen ja oppilaskohtaisen tuen soveltamisesta. Näitä ovat esimerkiksi eriyttämisen keinot, joustavat ryhmittelyt ja yhteisopettajuuden sekä moniammatillisuuden käytännöt. 

·     Varhaisen tunnistamisen vahvistaminen: Koulutuksen tulee kehittää opettajien osaamista oppimisen vaikeuksien ja tuen tarpeen varhaisessa tunnistamisessa esimerkiksi olemassa olevien tutkimusperustaisten havainnointimateriaalien ja toimintamallien soveltamisessa. 

·     Seuranta ja arviointi: Opettajille tulee tarjota menetelmiä koulunkäyntiin osallistumisen, oppimisen edistymisen ja tuen tarpeen säännölliseen arviointiin. Formatiivisen arvioinnin käytänteitä tulee mallintaa. 

·     Yhteistyötaitojen kehittäminen: Koulutuksessa on tärkeää vahvistaa eri toimijoiden, kuten luokan-, aineen-, ja erityisopettajien, opinto- sekä koulunkäynninohjaajien ja muiden tukihenkilöiden välistä yhteistyötä. Selkeät roolit ja toimintatavat moniammatillisissa tiimeissä ovat olennainen osa toimivaa tukijärjestelmää. 

·     Koti-koulu-yhteistyö: Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö tulee sisällyttää täydennyskoulutuksen sisältöihin. Hyviä toimintamalleja tulee jakaa. 

·     Muutosjohtaminen: Rehtoreille ja opettajille on tarjottava tukea muutoksen johtamisessa ja siihen sopeutumisessa esimerkiksi vertaisoppimisen ja -jakamisen avulla. Johtamisopintoja tulee sisällyttää täydennyskoulutukseen ja kehittää siihen kestäviä malleja. Lisäksi muutosjohtamisosaamisen kasvava tarve on syytä huomioida osana opettajankoulutusyksiköiden koulutusjohtamiseen liittyviä opintoja.

Myös opettajankoulutuksen rakenteita ja sisältöjä on tarkasteltava uudelleen, jotta valmistuvat opettajat ovat kyvykkäitä toimimaan uudistetussa järjestelmässä. Opettajankoulutuksessa on vahvistettava opettajaopiskelijoiden yhteistyötaitoja tuomalla selkeästi esille luokan-, aineen- ja erityisopettajien sekä opinto-ohjaajien roolit ja vastuut. Tämä on mahdollista, kun toteutetaan opintojaksoja, joissa käsitellään näiden opettajaryhmien välistä työnjakoa oppilaan tukemisessa. Tällaiseen monialaiseen yhteistyöhön on koulutettava jo opintojen aikana huomioimalla yhteistyö myös koulun muiden asiantuntijoiden — kuten kuraattorien, psykologien ja terveydenhoitajien — kanssa. Harjoittelukoulujen rooli korostuu jatkossa erityisesti yhteisopettajuuden harjoittelussa. Yhdessä opettamisen tulisikin muodostaa olennainen osa opetusharjoittelua. Puhutaan paljon työelämärelevanssista. Nyky-opettajankoulutuksen tulisikin vastata yhä moninaisemman oppilasjoukon tarpeisiin alueellinen eriytyminen huomioiden. Vastavalmistuneiden opettajien pystyvyyden kokemusten vahvistaminen auttaa lieventämään opettajauran alkuvaiheen kuormittavuutta ja lisäämään sitä kautta opettajankoulutuksen pito- ja vetovoimaa. Opettajankoulutuksessa tulisi hyödyntää myös innovatiivisia koulutustapoja, kuten Lesson Study -menetelmää, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää koko koulun toimintakulttuuria menetelmään koulutettujen uusien opettajien kautta. On myös edistettävä kaksisuuntaista yhteistyötä kentän ja koulutuksen välillä. On mahdollistettava opettajankouluttajien säännölliset työjaksot kouluissa ja toisaalta kenttäopettajien määräaikainen työskentely opettajankoulutuslaitoksissa. Tällä tavoin on mahdollista yhdistää ajantasainen tutkimustieto ja käytännön sovellukset opettajankoulutuksessa.

Suuret muutokset edellyttävät kaikkien koulutuksen järjestäjien kohdalla muutostarpeita.  Tarvitaan yhä tiiviimpää dialogia kuntien, opetushallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön, sidosryhmien sekä opettajankoulutusyksiköiden välillä. Kuntien tulee pohtia erityisen tarkkaan rahoituksen kohdentamista koulutukseen yhä tiukkenevassa kuntataloudessamme, oppilasmäärien huomattavassa laskussa ja yhä kompleksisemmassa yhteiskunnassamme (KTL).  

Muutos on myös mahdollisuus. Muutosvaateet johtavat koulutuksen järjestämisen kehittämiseen sekä uusien rakenteiden ja toimivien ratkaisumallien syntymiseen. Esimerkiksi etäopetuksen mahdollisuutta oppilaskohtaisen tuen järjestämisessä tulee harkita, jotta voitaisiin taata tuen tasa-arvo maantieteellisesti kattavasti (Hongisto ym, 2025). Opettajien tulee saada tukea täydennyskoulutuksiin osallistumisen ohella opettajakelpoisuuksien uudelleen määrittelyllä. Opettajalla tulisi olla mahdollisuus ketterämpään kelpoisuutensa täydentämiseen. Kuntien tulee edelleen saada kelpoisia opettajia monimuotoisiin tarpeisiinsa sekä kaikkien oppilaidemme oikeus kaikkien aineiden korkeatasoiseen opetukseen tulee toteutua. Jyväskylän yliopistossa opettajankoulutuksessa on jo osaltaan reagoitu tähän tarjoamalla mahdollisuudet kaksi- ja jopa monikelpoisuuksiin pidentämättä opiskeluaikaa. Luokanopettajat voivat saada erityisopettajan kelpoisuuden ja päinvastoin niin halutessaan.

Toivottavasti koulutuksen järjestäjät kykenevät takaamaan kaikille opettajille ja rehtoreille mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen, aikaa paneutua muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen sekä laaja-alaiseen yhteiskehittämiseen. Korkeatasoinen opettajien koulutus ja kansansivistys ovat edelleen maamme menestyksen ehto ja voimavara. 

Lähteet: 

Hongisto, P., Kalalahti, M., & Varjo, J. (2025). Etäopetus perusopetuksen järjestämisessä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. https://kaks.fi/wp-content/uploads/2025/02/tutkimusjulkaisu-124_nettiin.pdf 

JYOKL. (3.5.2025). https://www.jyu.fi/fi/tule-opiskelemaan/tutustu-aloihimme/kasvatus-koulutus-ja-opetus/luokanopettajakoulutus 

KTL. (3.5.2025). Perusopetuksen kustannukset kasvussa – oppilaskohtaiset kulut nousseet merkittävästi. https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2025/perusopetuksen-kustannukset-kasvussa-oppilaskohtaiset-kulut-nousseet-merkittavasti 

OPH2025. (3.5.2025). Oppimisen tuen uudistus - muutosmääräys. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/maaraykset/9499862 

Kirjoittajat: 

KT, dosentti Sirpa Eskelä-Haapanen toimii Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtajana. Hän tarkastelee tutkimuksessaan erityisesti teemoja, joilla on implikaatioita koulutuksen ja opettajankoulutuksen järjestämiseen.

KT, dosentti Tuomo Virtanen toimii Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen erityispedagogiikan yliopistonlehtorina ja apulaisprofessorina Stavangerin yliopistossa. Virtanen tutkii erityisesti koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemisen tekijöitä.