computer.jpg
computer.jpg

eLIKSIIRI

ELIKSIIRI-verkkojulkaisu julkaisee tieteellisiä, mutta yleistajuisia esseetyyppisiä tekstejä tukemaan opettajankouluttajien ammatillista kehittymistä.

Sata tapaa tulla opettajaksi

Riitta Jyrhämä,

dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, riitta.jyrhama@helsinki.fi


Kuka on opettaja?


”Opettaja on opetusta antava henkilö. Tavallisimmin opettaja toimii jossain oppilaitoksessa.” Näin Wikipedia kertoo opettajasta ja jatkaa: ” Opettajille on erilaisia koulutuksia ja useimmilla aloilla tämä merkitsee kasvatustieteellistä koulutusta, mutta esimerkiksi kotiopetusta musiikin instrumenttiin tai hengellistä opetusta voi antaa ilman koulutustakin.”


Kyllä yliopisto-opetustakin voi antaa ilman koulutusta, nimittäin ilman opettajankoulutusta. Siitä huolimatta yliopistossa on toiminimike yliopisto-opettaja. Ja onhan meillä uimaopettaja, liikenneopettaja jne. Ja Jeesuksesta sanotaan hänen olleen suuri opettaja. Opettajaksi kutsuttu antaa siis opetusta, eikä aina edes oppilaitoksessa. Edellä kuvattu tuo esiin vain sen tosiasian, että opettajaksi voidaan nimetä monenlaisia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella auttavat muita oppimaan. Ja monilla opettajina toimivilla on kyllä koulutusta, joskaan ei aina opettajankoulutusta.


Opettajan pedagogiset opinnot 60 op


Opettajan pedagogiset opinnot (60 op) on se osa koulutuksesta, joka muiden soveltuvien opintojen ohella tarvitaan, jotta opettaja on kelpoinen opettaja. Ja nuo nimenomaiset 60 op ovat se osio, joka erottaa opettajat muista maistereista tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista. Tehdessäni opettajan pedagogisista kelpoisuusopinnoista selvityksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle (Jyrhämä, 2021) tein mielenkiintoisen havainnon: on noin sata tapaa tulla opettajaksi. Opettajan pedagogisista opinnoista vastaavia kasvatustieteellisiä tiedekuntia on kahdeksan ja ammatillisia opettajakorkeakouluja viisi. Näillä on yhteiskumppaneita, jotka toteuttavat opettajan pedagogiset opinnot joko osittain tai kokonaan, ja annetun opetuksen sisällön hyväksyvät vastuutiedekunnat ja -korkeakoulut.


Tekemässäni selvityksessä olen esitellyt 96 opettajan pedagogiset opinnot. Luokanopettajien osalta 14, erityisopettajilta 6, aineenopettajilta 17, opinto-ohjaajilta 3, ammattikorkeakoulujen osalta 26, aikuisopetukseen suuntautuneita 7 ja osana aineenopettaja–aikuisopetus -kategoriaa yliopistopedagogiikasta 6 ja terveystieteistä 6 sekä varhaiskasvatuksen maistereiden osalta 8 ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien osalta 3. Tosiasiassa opettajan pedagogisia opintoja voidaan koostaa vielä erilaisina variantteina aiempien opintojen pohjalta ja näitä perusversioista poikkeavia ratkaisuja oli mahdotonta selvittää kattavasti, vaikka joidenkin opintoja järjestävien tahojen osalta näitä mahdollisuuksia hieman avattiin. Eli mahdollisuuksia opettajan pedagogisten opintojen tekemiseen on reilusti yli sata.


Kukkiva kenttä


Joiltakin osin vastuutahon ja toteuttavan tahon opettajaopinnoissa ei ole lainkaan yhteistä sisältöä, ei ainakaan opintojaksojen nimien osalta. Eli yliopiston omat opettajan pedagogiset opinnot ovat kokonaan erilaiset kuin kyseisen yliopiston yhteistyöoppilaitokselle hyväksymät opettajaopinnot. Ammattikorkeakouluissa jokaisella opettajakorkeakoululla on omanlaisensa ammatilliset pedagogiset opinnot, ja ne poikkeavat myös lähes kokonaan niistä taidepedagogien opettajaopinnoista, jotka ammatilliset opettajakorkeakoulut hyväksyvät. Pari opintojaksoa saattaa toteutua samalla nimikkeellä.


Lukumääräisesti Suomessa on eniten aineenopettajia, noin 30.000, mutta he jakautuvat pohjakoulutukseltaan eri tieteenaloille, joten koulutuksellisesti yhtenäisin opettajaryhmä lienee luokanopettajat, joita on lähes 20.000. Suurin osa opettajista toimii peruskoulun alaluokilla. (Saari & Attila, 2020, 8.) Miten lienee Wikipediaan kirjoittanut asian ajatellut todetessaan, että useimmilla aloilla opettajankoulutus merkitsee kasvatustieteellistä koulutusta. Jos asiaa ajatellaan vain opettajan pedagogisten opintojen näkökulmasta, niin kyllä opettajankoulutus tuolloin onkin nimenomaan kasvatustieteellistä, didaktisesti painottunutta koulutusta niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin.


Opettajuutta taidetaan yleisesti ottaen ajatella kuitenkin aika kokonaisvaltaisesti jonkin alan opettajuutena kaikkine siihen kuuluvine opintoineen. Tätä kokonaisvaltaisuutta kuvaa se takavuosien havainto, että joskus opettajan pedagogiset opinnot määriteltiin 60 opintopisteen poimintoina eri opintojaksoista. Toisin sanoen jostain opintojaksosta jokin osa saattoi olla opettajan pedagogisia opintoja, loppuosa vaikkapa pääaineen opintoja tai jotain muuta. Itse asiassa joitakin tällaisia virityksiä on opettajan pedagogisissa opinnoissa edelleenkin. Mahtavatko tutkinto-opiskelijat aina edes huomata, mikä osa opinnoista on erityisesti opettajan pedagogisia opintoja.


Yleinen opettajakelpoisuus – mitä se on?


Ajatellen sitä kuinka paljon opettajankoulutusta ja ammattikasvatustakin on Suomessa ja maailmalla tutkittu, voisi kenties odottaa, että opettajuuden ydin olisi kaikissa opettajuuden lajeissa yhtenäisempi ja samanlaisempi kuin mitä se selvityksen osoittamana on. Onko sittenkin niin, että opetettava sisältö (pääaine) on opettajaidentiteetin kannalta olennaisemmaksi mielletty kuin se pedagoginen osaaminen, jolla ainesisällöt saadaan opetetuiksi oppijoille. Ainetiedekuntien opiskelijat tai erillisopintoihin tulevat valmiit maisterit toteavat usein heti kättelyssä, että tulevat nyt hakemaan sen paperin, vaikka osaavatkin jo opettajan hommat, kun ovat sijaisinakin olleet. Opettaja-lehdessä olleen haastattelun mukaan tilanne ammattikorkeakouluissa saatetaan mieltää samaan tapaan: ihminen kokee itsensä alansa asiantuntijaksi ja opettajan pedagogiset opinnot ovat vain välttämätön vaihe päästä vakituiseen leivänsyrjään opetusalalla.


Kun taustalla on ajatus yleisestä opettajakelpoisuudesta, edellä mainittu ydinsisällön pohdinta on oikeutettua. Toisesta suunnasta katsottuna voi kysyä, että onko sillä mitään väliä millaiset opettajaopinnot kussakin yksikössä on ja ovatko asiat nykytilanteessakin ihan hyvin. Siitä päätellen, että raportin työstämisen aikana tehdyt esittelyt opettajankoulutusfoorumin tilaisuuksissa herättivät aina jonkin verran lähestymisiä suoraan minulle ja tarvetta kuvata oman alan ratkaisujen perusteita, asia taitaa olla aika herkkä. Sellaistakin kysyttiin, että miksei jonkin opettajaryhmän opintoja ollut esitelty ja kysymys kohdistui ainesisältöä koskeviin erikoistumisopintoihin, joihin voi päästä vasta opettajan pedagogiset opinnot suoritettuaan. Eli kyse ei ollut lainkaan opettajan pedagogisista opinnoista. Pitäisikö opettajan pedagogiset opinnot 60 op nostaa keskusteluissa keskiöön, jotta ne ja niiden merkitys hahmottuisi kaikille selkeämmin?


Riittävän hyvä opettaja


Lainsäätäjä asettaa erilaisille kelpoisuuksille raamit ja opetuksen ammattilaiset antavat niille sisällön. Tavoitteisuuden ja vuorovaikutuksen elementit ovat opetuksessa aina läsnä ja opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa on paljon pysyviä lainalaisuuksia. Keinot voivat vaihdella ja painotukset, mutta perusta pysyy samana: on opetusta antava henkilö, joka useimmiten toimii jossain oppilaitoksessa ja hän tekee parhaansa, jotta oppijat oppivat. Opetuksen idea on aina oppijan oppiminen. Oppiminen puolestaan edellyttää opiskelua. Kun oppija on opettajaksi opiskeleva, hänen tulee opettajankouluttajiensa ohjaamana kasvaa niin hyväksi opettajaksi, että kehtaisi olla opettaja omille lapsilleen. Sanon tämän kehitystavoitteen näin populaarilla tavalla opiskelijoilleni, jotta saisin heidät ajattelemaan mitä he tuumisivat, jos oma lapsi (onpa hän minkä ikäinen hyvänsä, vaikkapa aikuisoppijakin) saisi sellaista opetusta, jota opettajaksi valmistuva on tarjoamassa. Onko opetus hyvää, onko se riittävän hyvää? Kukoistaako kukkiva kenttä?


Lähteet


Jyrhämä, R. (2021). Opettajan pedagogiset opinnot 60 op. Laaja-alainen opettajakelpoisuus – tilannekuvaus 2021. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:41.


Saari, J., & Attila, H. (2020). Opettajatiedonkeruu 2019. Tutkimusseloste. Helsinki: Tilastokeskus.